ENTISÖIMME ANTIIKKIHUONEKALUT

Antiikkihuonekalut palautetaan alkuperäiseen loistoonsa perinteisiä työtapoja kunnioittaen ja ajan patinan säilyttäen. Jokainen huonekalu entisöidään kuntonsa ja ikänsä mukaisesti. Mitä vanhempi huonekalu, sitä vähemmän sille tehdään. Vanhoja maalipintoja tulee säilyttää mahdollisimman paljon ja usein paras vaihtoehto onkin puhdistus ja paikkamaalaus. Turha maalinpoisto kadottaa esineen historian. Teemme vanhoista huonekaluista taas käyttökelpoisia puu- ja viilukorjauksilla sekä liimaamalla irronneet liitokset.

Vanhojen pöytien ja senkkien kansien lakkaan on usein tullut vaaleita renkaita laseista ja kukkaruukuista. Jos pinta on täysin pilalla, lakka poistetaan ja kansi petsataan sekä lakataan uudelleen. Lakka valitaan huonekalun iän ja käyttötarkoituksen mukaan.

Katso galleriasta esimerkkejä töistä.
Entisöinnin ja kalustemaalausten veloitus on 40 €/h + alv 24 %
= 49,60€/h.

Huonekalujen aitous
Huonekalujen arvo
Huonekalujen hoito ja puhdistus
Vanhojen huonekalujen vauriot
Huonekalujen tyylihistoria

HUONEKALUJEN AITOUS

Suomessa huonekalujen väärentäminen ei ole suuren mittakaavan liiketoimintaa kuten esimerkiksi Keski-Euroopassa, jossa valmistusmateriaaleja vanhennetaan esim. puuta vedessä liottaen. Sellaisen väärennöksen tunnistaminen on ammattilaisten työtä. Tavallisesti halutaankin tietää vanhan esineen ikä.

Monia tyylihuonekaluja valmistetaan vieläkin. Miten siis erottaa 1950-luvulla ja 1700-luvulla valmistetut varhaisrokokootyyliset tuolit toisistaan? Mitään ehdotonta tunnistusopasta on mahdotonta antaa. Voidaanhan vanhaakin huonekalua uudistaa vaihtamalla pintakäsittely, kankaat ja helat. Paras tapa on hankkia tyylitietoa ja harjaannuttaa silmää näkemään esineen oikeat mittasuhteet, sen kiehtovan jonkin, joka aina kuuluu aitoon vanhaan esineeseen.

LAATIKOT
  • Uusien lipastojen laatikoiden pohjat ovat vaneria ja pohjalevyt on työnnetty kehyksiinsä uria pitkin. 1800-luvulta peräisin olevissa tai sitä vanhemmissa laatikoissa pohja on lautaa.
  • 1900-luvulla alettiin lipastonlaatikoihin käyttää vastaviilutusta myös sisäpuolelle, eli myös julkisivun nurja puoli on viilutettu. Vanhemmissa huonekaluissa viilutus kuuluu vain näkyvissä oleviin osiin.
ISTUIMET
  • Paksut pehmustukset ja kierrejouset kuuluvat kertaustyylien aikaisiin tai sitä nuorempiin huonekaluihin.
  • Vanhat istuimet on tuettu kankaisin satulavöin eikä niiden välistä pilkota resoreita.
LUKOT
  • Aikaisintaan 1810-luvulla alettiin lukot upottaa laatikon etulevyn sisään. Sitä aikaisemmin lukon metallinen selkämys jäi näkyville laatikon sisäpuolelle.
  • Vanhat lukot ovat käsintehtyjä.
PUUOSAT
  • Vanhat huonekalut on kiinnitetty liitoskohdista puunauloin, sinkkauksin tai vahvoin kyläsepän tekemin kulmaraudoin.
  • Kaikki puuosat ovat vanhoissa esineissä paksuja, myös sisäosat. Vaneria ei käytetty.
  • Käsintehdyissä huonekaluissa näkyy usein sahausjälki paikoissa, jotka eivät näy normaalikäytössä.
  • 1850-luvulla viilut alettiin tehdä sorvaten ja leikaten. Tällainen viilu on ohut ja siinä on pieniä hiushalkeamia.
PEILIT
  • Peilin tausta on vanhoissa huonekaluissa lautaa, eikä vaneria.
  • Vanhassa peilissä ei ole reunoista viisteelle hiottua lasia.
  • Kaksiosainen tummunut lasi todistaa peilin vanhuudesta.

Tapit


HUONEKALUJEN ARVO

KULTTUURIHISTORIALLINEN ARVO

Jokainen yksittäinen huonekalu välittää meille tietoa mm. aikakautensa valmistusmateriaaleista, työmenetelmistä ja antaa kuvan tekijänsä ammattitaidosta. Kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi huonekalua ei saa kunnostaa liian pitkälle. Alkuperäistä pintakäsittelyä ei saisi poistaa, koska sitä ei saada enää koskaan takaisin. Parempi vaihtoehto on vaikkapa maalata päälle, jolloin huonekalun historiaan tulee taas yksi kerros lisää. Jos huonekalusta halutaan poistaa maalikerroksia on niistä hyvä jättää pienet mallipalat johonkin huomaamattomaan paikkaan kuten tuolin jalan sisäpintaan.

TUNNEARVO

Usein vanhat huonekalut kulkevat suvussa. Mummolta peritty kapioarkku on arvokas muisto, joka on korvaamaton. Vanhat esineet tuovat mieleen rakkaita muistoja lapsuudesta tai isovanhempien tarinoista. Isoisän isoisän tekemä penkki on arvokas, vaikkei hän niin kaksinen tekijä olisi ollutkaan, koska esineeseen liittyy suuri tunnelataus.

KÄYTTÖARVO

Vanha huonekalu voi olla myös käyttöesine. Korkealaatuiset ja hyvin hoidetut huonekalut toimivat yhtä hyvin nykyaikaisessakin kodissa. Vanha lipasto voi edelleen toimia harvemmin käytettävien esineiden säilytys paikkana. Ei esineen käyttötarkoitusta eikä luonnetta tulisi muuttaa. Jos esineeseen joudutaan jossain olosuhteissa tekemään muutoksia, joiden johdosta huonekalun luonne muuttuu ratkaisevasti, on pidettävä huoli siitä, että se on palautettavissa alkuperäiseen asuunsa.

RAHALLINEN ARVO

Huonekalun arvo riippuu paljon sen ainutlaatuisuudesta. Taitavasti käsintehdyt, laadukkaat, tyylikkäät ja hyväkuntoiset huonekalut ovat arvokkaampia kuin vaikkapa kertaustyylien aikana teollisesti valmistetut hengettömät tekeleet. Arvoa lisää tietämys huonekalun historiasta. Huonekalussa säilynyt leima antaa yksityiskohtaista tietoa valmistajasta ja kalusteen iästä. Jos tiedät huonekalun historiasta, niin kirjoita se paperille, että tieto välittyy myös lapsenlapsillesi. Huonekalun arvoon vaikuttavat myös tällä hetkellä vallalla olevat mieltymykset ja tyylikäsitteet.


HUONEKALUJEN HOITO JA PUHDISTUS

SELLAKKA JA SELLULOOSALAKAT

Sellakka ja selluloosalakat eivät siedä toistuvaa vedellä puhdistamista, joten pinnat puhdistetaan irtoliasta ja pölystä kuivalla, pehmeällä puuvillaliinalla. Pintaan kiintynyttä likaa voidaan poistaa neutraalilla pesuainevedellä (astianpesuaine). Puhdistus tehdään hyvin vähäisellä vesimäärällä ja lopuksi pinta kuivataan. Pintaa voidaan suojata huonekalukiillokkeella, joka sisältää liuottimia, öljyä ja joskus vahaa. Silikonia sisältäviä aineita ei tule käyttää, koska ne voivat estää tulevan pintakäsittelyn, koska pinnoitusaineet eivät tartu silikoniin. Jopa silikonia sisältävä käsivoide voi tarttua puuhun.

VAHATUT PINNAT

Vahattujen pintojen normaali hoito tapahtuu nihkeällä tai kuivalla puhdistusliinalla pyyhkimällä. Puhdistukseen ei tule käyttää vahvoja emäksiä tai happoja sisältäviä aineita eikä hankaavia puhdistusaineita. Pahasti likaantuneet pinnat voidaan puhdistaa hoito- ja pudistusvahalla. Pahasti kuluneille pinnoille voidaan tarvittaessa lisätä läpikuultavaa vahaa.

ÖLJYTYT PINNAT

Öljytyn pinnan voi pyyhkiä nihkeällä puhdistusliinalla. Huonekaluöljyt (puuöljyt, tiikkiöljyt) sopivat öljyllä kyllästettyjen sekä öljyä sisältävien puulajien, kuten tiikin puhdistamiseen ja suojaamiseen. Ulkokäyttöön tarkoitetut öljyt eivät sovi sisähuonekaluihin.

MAALATUT PINNAT

Maalattujen pintojen puhdistukseen eivät sovi liottimet, tärpättiä lukuunottamatta. Vahvat liottimet irrottavat pintakäsittelyn. Vanha öljy- tai temperamaalattu huonekalu puhdistetaan pölystä ja irtoliasta kuivalla tai kostealla puuvillaliinalla. Likaantuneempi pinta puhdistuu neutraalilla pesuainevedellä. Puhdistuksessa käytetään niukasti vettä ja kuivataan huolellisesti. Vanhojen kaappien ja arkkujen sisäpintojen koristeet on saatettu maalata liimaväreillä. Näiden maalien sideaine on vesiliukoista, joten pinnat eivät kestä pyyhkimistä kostealla, eivätkä liuottavia aineita.

VERHOILUMATERIAALIT

Verhoilumateriaalit, nahka ja tekstiilit puhdistetaan imuroimalla tekstiilisuulaketta käyttäen. Huonekalujen tamppaaminen rasittaa niin uutta kuin vanhaakin verhoilua ja pehmusteita.

 

VANHOJEN HUONEKALUJEN VAURIOT

Hennot sellakka- ja selluloosalakkapinnat eivät kestä vaurioitumatta kuumuutta eivätkä vettä: kuumia tarjoiluastioita, juomia sisältäviä astioita, kukkien kasteluveden valumia jne. Vesivahingot näkyvät mm. pinnan sameutena, valkeina läiskinä ja pinnan hilseilynä. Pöytäpinta voidaan suojata lasilevyllä, juoma- tai kukka-astioiden alusilla, pannualusilla ja liinoilla sekä kuivaamalla pinnoille kaatuneet nesteet välittömästi. Suojaavia lasilevyjä voi tilata mittatilaustyönä esim. Lasi-Laitsaarelta, Mannerheimintie 45, Helsinki, puh. 09-4778250.

Sellakka otettiin käyttöön 1700-luvulla, mutta silloin sitä käytettiin vahan tapaan. 1800-luvulla yleistyi ranskalaisena kiillotustapana tunnettu pöytien ja lipastojen sellakkakäsittely. Selluloosalakka oli 1930-luvun mullistava keksintö. Sitä pidettiin kestävänä, mutta se ei vedä vertoja nykyisille alkydilakoille. Selluloosalakkaa käytettiin 60-luvulle asti. Sellakkaa ja selluloosalakkaa käytetään edelleenkin vanhoja huonekaluja entisöitäessä.

Ympäristön kosteuden ja lämpötilan muutokset aiheuttavat huonekalujen puuosien halkeamia, repeämiä ja vääntymistä. Erittäin herkkiä ympäristön olosuhteiden yhtäkkisille muutoksille ovat viilutetut ja intarsiakoristeiset osat. Kosteuden ja lämpötilan muutokset kohdistuvat ensin ohueen viilupintaan, jolloin viilu alkaa elää. Viilun liikkumista kuitenkin estää alla oleva, hitaammin kosteuden ja lämpötilan muutoksiin reagoiva sokkopuu. Tämän seurauksena syntyvät viilujen halkeamat ja irtoamiset.

Ikääntyneet pintakäsittelyt eivät myöskään jousta tarpeeksi puun elämisen myötä, jolloin pintaan syntyy säröjä ja halkeamia. Muita vaurioita ovat mm. pintakiillon väheneminen, pinnan sameus ja pintakäsittelyn irtoaminen.

Näitä kosteuden ja lämpötilan muutoksista aiheutuvia vaurioita voidaan ehkäistä tai ainakin vähentää. Vanhojen huonekalujen säilymisen kannalta suotuisimmat olosuhteet ovat sellaiset, joissa ilman suhteellinen kosteus ja lämpötila pysyvät vakaina (kosteus 50-55% ja lämpötila +18-20 ´C). Talvella sisäilma on hyvin kuivaa (20%) ja sitä pitäisi tasaannuttaa ilmainkostuttimella. Materiaaliltaan arat huonekalut tulee sijoittaa niin, että ne eivät ole lähellä lämpöpatteria tai ilmankostuttajaa.

Pahojen vaurioiden syntyminen vältetään, jos huonekalut siirretään kosteista tiloista, kuten ulkovarastosta tai vintiltä, sisätiloihin lämmittämättömänä kautena eli kesällä. Tällöin sisä- ja ulkoilman kosteus- ja lämpötilaerot ovat pienimmillään ja puuosien kosteuspitoisuus mukautuu vähitellen ympäröivän ilman olosuhteisiin.

Hyvin pitkään kosteissa, ilmavaihdoltaan puutteellisissa tiloissa säilytetty huonekalu joutuu alttiiksi home- ja lahottajasienten aiheuttamille vaurioille.

Homeille suotuisat kasvuolosuhteet ovat ilman suhteellisen kosteuden ollessa 80-85% ja lämpötilan +/- 55 ’C. Homekasvustot näkyvät materiaaleissa erilaisina värivaurioina ja ne aiheuttavat haju- ja allergiahaittoja. Puussa homeen aiheuttaman värimuutokset eivät ole pintaa syvemmällä. Home ei myöskään vaikuta puun lujuuteen. Homeen saastuttamat huonekalut viedään ensin ulos aurinkoon kuivumaan ja tuulettumaan. Auringon ultraviolettisäteet tuhoavat homeitiöt. Esine puhdistetaan homeesta ulkona harjaamalla. Imurointia ei suositella, koska homeitiöt saastuttavat imurin ja huoneilman. Vähän homeesta kärsinyt verhoilukangas saattaa puhdistuksen ja tuuletuksen jälkeen olla vielä käyttökelpoinen. Pahoin homehtunut tekstiili on uusittava kiusallisten hajuhaittojen ja vaikeasti poistettavien hometahrojen vuoksi.

Pitkään säilytystilassa jatkunut kosteus johtaa myös lahon syntymiseen. Suotuisat olosuhteet lahottajasienen etenemiseen ovat, kun puun kosteus on 30-60%, ilman lämpötila +25 ’C. Ympäristön lahonneista rakenteista lahottajasieni leviää myös huonekaluihin ja saattaa ajanmittaan vaurioittaa huonekalujen puuosia ja täytemateriaaleja, heiniä ja korsia.

Orgaanisille materialeille on vahingollisinta päivävalo, valon vahingoittavan ultravioletti- ja infrapunasäteilyn vuoksi. Myös voimakkaat kohdevalot voivat saada aikaan samanlaisia tuhoja. Tekstiilien värit haalistuvat tai kellastuvat, kuidut haurastuvat ja hajoavat. Myös puussa tapahtuu värimuutoksia hyvinkin nopeasti. Suojaamattomalle puulle muutoksia tapahtuu koko ajan. Erilaisissa puun pintakäsittelyissä valon ja sen sisältämän lämmön aiheuttamat muutokset näkyvät pinnan kovettumisena, haurastumisena ja halkeiluna. Muita vaurioita ovat kiillon häviäminen, pinnan sameus, rypistyminen ja pintakäsittelyn irtoaminen. Vanhat materiaalit kannattaakin suojata liialta valolta yksinkertaisin keinoin, kuten verhoilla, kaihtimilla sekä huonekalujen irtopäällisillä.

Kaupunki-ilman sisältämät epäpuhtaudet - kemikaalit, pöly ja lika- aiheuttavat materiaalien likaantumista ja syöpymistä. Varsinkin tekstiilit ja nahka ovat herkkiä, mutta myös pintakäsittelyt ja metalliosat voivat syöpyä epäpuhtaan ilman johdosta.

Huonekalujen puuosien tuholaisen, tupajummin, ravintoa on mikä tahansa puulaji. Toukat jyrsivät pitkiä käytäviä ja tekevät kehitysvaiheensa loppupuolella 1-2 mm:n läpimittaisia aukkoja. Vauriojäljet saattavat olla vanhojakin, mutta uusien aukkojen ja puupurun ilmestyminen kertovat käynnissä olevasta tuhosta. Tupajummin aiheuttamat vauriot saadaan loppumaan, kun huonekalu siirretään kosteasta ympäristöstä keskuslämmitettyyn tilaan. Tupajumi tuhoutuu myös pakkasessa sekä kaasuttamalla. Yleisimmät tekstiilituholaiset ovat vaatekoi ja turkiskuoriainen. Tärkeintä tekstiilituholaisten torjunnassa on ennaltaehkäisevä toiminta: huonekalun ja ympäröivän ilman puhtaudesta huolehtiminen. Jos tuhohyönteisiä ei saada hävitetyksi imuroimalla, voidaan kokeilla kemiallisia aineita. Koin munan tuhoaa suoranaisesti vain suora auringon ultraviolettisäteily.

HUONEKALUJEN TYYLIHISTORIA

Tarkkaa rajaa eri sisustustyylien välille on mahdotonta vetää. Annetut vuosiluvut ilmaisevat suunnilleen sen ajan, jolloin tyyli esiintyi puhtaimmillaan. Suomeen valtatyylit omaksuttiin tuntuvasti myöhemmin kuin muualla Euroopassa. Tekstissä käsitellään tarkemmin Suomessa tunnetuksi tulleita huonekaluja, jotka ovat vieläkin käytössä monessa suomalaisessa kodissa.

Lataa "Huonekalujen tyylihistoria" pdf.

Seitsemäs Huone Oy, Hommanäsintie 375, Sipoo, puh. 050-546 9090